Tämä viikko on mennyt jotenkin ihan kiitämällä. Tiistaina lähdin maastoilemaan lindan kanssa ja oli erittäin epä onnistunut reissu. Tarkoitus oli käydä rauhallinen käynti maasto joka onnistuikin ihan hyvin muutaman kilometrin verran, kunnes enska jälleen kerran kaikista aita korjauksista huolimatta karkasi jälleen meidän perään. Katastroffi oli valmis sillä linda oli ollut muutaan päivän ihan olo neuvoksena oman nuhani takia. Tamma syöksähti kiitoon ja vaikka minä kuinka pyysin sitä takaisin ei pidätteistäni ollut mitään hyötyä. Kiito laukka jatkui koti pihan ohi ja kerkesin vain ajatella että voi hyvä ihme hidasta jo mutta kiitolaukka jatkui isolle tielle asti kilometrin päähän jossa t-risteykseen tultaessa vauhti oli niin kova että linda kaatui nurin ja itse liun hevosen mukana maahan. Linda kiepsahti tien yli ojaan ja jatkoi hirmuista laukkaansa vielä parin kilometrin verran appi-ukkoni pihamaalle asti. Enska seurasi rauhallista tahtia sitä perässä. En ole kauhean säikky ratsastaja mutta nyt oli kyllä sellainen kyyti että säikähdin ihan tosissani. Ajatuksessani päälimäisenä oli sattuiko hevoselle mitä siinä sitten linkutin hevosten perässä ja soitin appi-ukolleni että hevoset ovat tulossa. Siellä hän olikin sitten saanut lindan kiinni ja odottelivat minua. Lindan ohjat olivat menneet poikki mutta muuten kaikki paikat olivat ehjänä. Talutin hevosia kotiin ja ajattelin että mitä jos olisi tullut auto kun linda kaatui.? olisi tullut aivan äärettömän rumaa jälkeä.. Onneksi selvitiin säikähdyksellä ja katkenneilla ohjilla.. Hoidin hevoset tarhaan ja korjasin taas enskan portin, alkaa vasara pysymään jo hyvin kädessä kun joutuu näin paljon korjailemaan. Tässä nyt sitten miettinyt jälkeen päin mistä tämä johtui tämä pillastuminen ? oliko se enskan karkaamisen ja lepopäivistä johtuva surkeiden sattumusten sarja? vai oliko siellä hirvi jonka jäljet seuraavana päivänä löysin kävellessäni samaiselta tieltä ? Onko linda kipeä jostain ? vai olinko syynä minä itse ? Minä olen hirveän huono ihminen käsittelemään tunteita ja varsinkin menetyksiä.. Nyt kun säikähdin ihan oikeasti tuota lindan pillastumista ja kaatumista sain ensimmäistä kertaa itkettyä sitä surua mikä on jäänyt sisälleni isäni sairastumisen ja pois menon johdosta. Hevonen on sielun peili olen täysin vakuuttunut että linda tiesi että minä en ole ollut kunnossa. Se todellakin säikäyti minut tuntemaan ja hyväksymään omat tuntemikseni. Kiitos linda..
Lindaa olen juoksuttanut kaatumisen jälkeen liinassa, samoin kuin vietsuakin. Enskan tarhan portiin pistettiin lankkuj lisää niin että se on nyt neljän lankun portti aiemman kahden lankun ja kahden sähkö langan lisäksi.
Enskan Juoksutus:
Tänään juoksutin enskaa ekan kerran sivu-ohjilla. Olen siis juoksuttanut sitä aiemminkin ja se osaa nostaa ja siirtyä askellajit läpeensä käskystä. Nyt kun on suu kunnossa on tarkoitus alkaa tekemään enemän töitä ja aijon sisällytää niin irto juoksutuksen kuin liinassa työskentelyn tähän muun ratsastuksen oheeseen. Ensin juoksutin molempiin suuntiin ilman sivareita ja satulan jalustimt roikuivat valtoimeaan ja saivatkin heilua vapaasti niin että varsa tottuu kyljissään olevaan paineeseen. Enska ei ollut tästä milläskään joten laitoin sivu ohjat paikalleen ja muutaman kerran yritettyään peruutaa ja minun eteen kehottavilla käskyillä se palasi takaisin ympyrälle ja työskenteli todella hyvällä asenteella. tein muutamia siirtymisiä ravista/laukaan ja ravista/käyntiin. Molemmat suunat läpi käytyäni otin sivu ohjat pois ja juoksutin vielä molempiin suuntiin niin että varsa sai venyttää kaulaansa pitkälle alas ja liikkua vapaasti. sitten käytiin loppu käynnit maastossa kävelemässä ja päästin enskan loimitettuna tarhaan päivä heinileen. Täytyy kyllä kehua että siitä tulee kyllä todella hieno kun se kasvaa.. olen niin ylpeä varsastani <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti